Toiminta

Akkojen toimintaa

Aluksi toiminta oli enimmäkseen keskustelevia kokoontumisia. Ilmeisesti puhumisen tarve oli suuri. Akkoja kiinnostavia aiheitahan on maailma pullollaan. Kutsuimme myös vierailijoita mm. SETA:sta ja pakolaisen Ruukin pakolaiskeskuksesta.

Oman lukunsa muodostavat erilaiset teatteri- ja oopperakäynnit sekä luonto- ja tutustumiskäynnit retkeilykohteisiin.

Keskustelujen aiheita

Lähdimme liikkeelle elämän peruskysymyksistä. Puhuimme tunteista, tunteiden koko kirjosta ja kipeydestä. Rakkaus, viha, pelko, ilo, häpeä jne. käsiteltiin pohjamutia myöten. Omat kokonaisuutensa muodostivat Seitsemän kuolemansynnin pohdinta, Yhdeksän oivalluksen tien kulkeminen ja Luovuuden portaiden askeltaminen.

Tapahtumia

Akkakerho järjestää vuosittain seuraavat tapahtumat:

Lisäksi järjestetään erilaisia kursseja ja luentoja sekä vierailuja.